stars 1 stars 2 stars 3

Tammerkosken Nuorkauppakamari ry (JCI Tammerkoski) on vuonna 1981 perustettu kansainvälinen, alle 40-vuotiaiden nuorten aikuisten johtamistaitoja, sosiaalista vastuuta, yrittäjyyttä ja kansainvälisyyttä kehittävä kouluttautumisjärjestö. Nuorkauppakamaritoiminta perustuu tekemällä oppimiseen, itsensäkehittämiseen ja vapaaehtoisuuteen. Toiminnan rungon muodostavat tulevaisuuteen tähtäävä hallitustyöskentely, jäsenistön säännölliset kuukausitapahtumat sekä erilaiset projektit. Kuukausitapahtumat ovat yleensä koulutustilaisuuksia tai tutustumis­käyntejä mielenkiintoisiin kohteisiin. Jäsenistö työskentelee yritysmaailman eri aloilla, suurin osa vaativissa asiantuntijatehtävissä, keskijohdossa tai yrittäjinä. Jäsenemme ovat aktiivisia aloitteen- ja tuloksentekijöitä, jotka haluavat kehittää valmiuksiaan toimia mielipidevaikuttajina. Kamarissamme toteutetaan useita projekteja, tapahtumia ja kilpailuja, sekä jaetaan tunnustusta ja palkintoja ansioituneille tamperelaisille. Merkittävimpiä ovat mm. Pitkälounas - Vaikuttajaseminaari, hyväntekeväisyysprojekti Joulupuu Tampere ja nuorille suunnattu Liekeissä-seminaari. Vuosittain organisoidaan myös Vuoden Positiivisin Tamperelainen -kilpailu ja jaetaan Tampereella Vuoden Työnantaja -palkinto, jota on jaettu työyhteisöille jo 24 vuoden ajan. Myös JussinHessun-kulttuuripalkinnon kamarimme jakaa vuosittain ansiotuneelle tamperelaiselle. Suomessa toimii yhteenä 73 nuorkauppakamaria ja ne muodostavat valtakunnallisen Suomen Nuorkauppakamarit ry:n. Suomen Nuorkauppakamarit on puolestaan kansainvälisen kattojärjestön, Junior Chamber International, jäsenjärjestö.

View Top Employees from JCI Tammerkoski / Tammerkosken Nuorkauppakamari
Website http://www.jcitammerkoski.fi
Employees 18 (6 on RocketReach)
Founded 1981
Technologies
Industry Non-profit Organizations

JCI Tammerkoski / Tammerkosken Nuorkauppakamari Questions

Mia Danielsson is the Vice President, Commercial and Community Relations of JCI Tammerkoski / Tammerkosken Nuorkauppakamari.

6 people are employed at JCI Tammerkoski / Tammerkosken Nuorkauppakamari.

How It Works
Get a Free Account
Sign up for a free account. No credit card required. Up to 5 free lookups / month.
Search
Search over 700 million verified professionals across 35 million companies.
Get Contact Info
Get contact details including emails and phone numbers (business & personal).
High Performer Summer 2022 RocketReach is a leader in Lead Intelligence on G2 RocketReach is a leader in Lead Intelligence on G2 RocketReach is a leader in Lead Intelligence on G2
talentculture2022
g2crowd
G2Crowd Trusted
chromestore
300K+ Plugin Users