Honkalammen tarina alkoi vuonna 1991, kun Honkalampi-säätiö perustettiin. Säätiön tavoitteena oli tuolloin ja on edelleen tarjota ihmisten hyvinvointia edistäviä palveluita. Ydinaluettamme ovat vammaispalvelut ja esteettömyyden edistäminen. Nykyään Honkalammen alaisuudessa toimii seitsemän eri tytäryhtiötä ja meillä on yli 450 työntekijää valtakunnallisesti. Meitä ajavat eteenpäin euroissa mitattavia saavutuksia inhimillisemmät pyrkimykset. Korkea laatukäsitys elää syvällä kulttuurissamme – suhtaudumme työhömme intohimolla ja teemme asiat oikein, ilman että sitä tarvitsee kenenkään vaatia. Pyrkimyksenämme on pitää huolta, että jokaisella on mahdollisuus antaa parhaansa. Maailmassa jää hyödyntämättä ääretön määrä potentiaalia. Jos ihmisellä on halua ja kykyä, ei unelmien toteuttaminen saa jäädä olosuhteista tai tuen puutteesta kiinni. Haasteet on tehty ratkaistaviksi. Nelson Mandelan sanoin: ”kaikki vaikuttaa mahdottomalta, kunnes se on tehty”. Tahdomme muuttaa toiminnallamme maailmaa, emme pelkästään täyttää lain vaatimuksia. Pidämme heikompien puolta ja kuuntelemme heidän tarpeitaan. Honkalampi-säätiön arvot ovat yhteiskuntavastuullisuus, esteettömyys ja sujuva arki.
View Top Employees from Honkalampi-säätiöWebsite | https://www.honkalampi.fi |
Revenue | $79.6 million |
Employees | 34 (29 on RocketReach) |
Founded | 1991 |
Address | 2a Salpakatu, Joensuu, Itä-Suomen lääni / Eastern Finland 80100, FI |
Phone | +358 13 2758898 |
Technologies |
JavaScript,
HTML,
PHP
+19 more
(view full list)
|
Industry | Civic and Social Organizations, Real Estate |
SIC | SIC Code 65 Companies, SIC Code 651 Companies |
NAICS | NAICS Code 53 Companies, NAICS Code 53119 Companies, NAICS Code 5311 Companies, NAICS Code 531190 Companies, NAICS Code 531 Companies |
Looking for a particular Honkalampi-säätiö employee's phone or email?
The Honkalampi-säätiö annual revenue was $79.6 million in 2024.
29 people are employed at Honkalampi-säätiö.
Honkalampi-säätiö is based in Joensuu, Itä-Suomen lääni / Eastern Finland.
The NAICS codes for Honkalampi-säätiö are [53, 53119, 5311, 531190, 531].
The SIC codes for Honkalampi-säätiö are [65, 651].