stars 1 stars 2 stars 3

Suomalaisten B2B-yritysten tuotteet ja palvelut ovat maailman parhaimmistoa. Menestykseen vaaditaan kuitenkin tänä päivänä enemmän. Asiakkaan odotukset yhteistyökumppaneille kasvavat koko ajan - yhteistyön pitää olla helppoa ja sujuvaa, tarjottujen ratkaisujen tulee olla asiakkaan tarpeisiin sopivia ja arvoa tuottavia, ja yhteistyön pitää parhaimmillaan synnyttää kokemuksia. B2B-asiakkaiden kokemukset syntyvät luontaisesta kiinnostuksesta, annettujen lupausten lunastamisesta sekä onnistumisen tunteista, jotka sitouttavat asiakkaan yritykseen. Yritykselle lojaalit asiakkaat puolestaan tuovat kasvua, kannattavuutta ja kassavirtaa. Asiakaskokemuksen rakentuminen B2B -ympäristössä on monimutkaisempaa kuin kuluttajabisneksessä. Kokemus syntyy usealla eri tasolla ja odotukset ovat usein sidottu tehtäviin. Kuitenkin myös yritysten välisessä liiketoiminnassa asiakas on ihminen ja kokemus syntyy ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Haluamme auttaa yrityksiä rakentamaan tapoja tuottaa toistuvasti erinomaisia kokemuksia B2B asiakkaille. Siksi kirjoitamme aiheesta kirjaa. Kirja antaa moniulotteisen näkökulman B2B-asiakaskokemukseen sekä käytännön työkaluja sen kokonaisvaltaiseen kehittämiseen. Aihetta lähestytään usean eri teeman kautta aina strategiasta kulttuuriin, asiakasymmärryksestä mittareihin, teknologiaa ja tulevaisuuden mahdollisuuksia unohtamatta. Yritysesimerkkien kautta teoria muuttuu konkretiaksi ja arkeen vietäviksi ideoiksi.

View Top Employees from B2B Asiakaskokemus
Website http://www.b2basiakaskokemus.fi
Employees 5 (0 on RocketReach)
Technologies
Industry Online Audio and Video Media

B2B Asiakaskokemus Questions

How It Works
Get a Free Account
Sign up for a free account. No credit card required. Up to 5 free lookups / month.
Search
Search over 700 million verified professionals across 35 million companies.
Get Contact Info
Get contact details including emails and phone numbers (business & personal).
High Performer Summer 2022 RocketReach is a leader in Lead Intelligence on G2 RocketReach is a leader in Lead Intelligence on G2 RocketReach is a leader in Lead Intelligence on G2
talentculture2022
g2crowd
G2Crowd Trusted
chromestore
300K+ Plugin Users